Historiaa

Kerhon historiaa Melan kertomana

Talvinen tervehdys täältä Melan ja Päivänsäteen maisemista. Aurinkoinen ja varmaan kaikkien aikojen unelmakesä meille suomalaisille säitten puolesta on muistojen ketjussa. Joulu, vuoden suurin juhla, lähestyy jälleen vauhdilla ja; kerhollamme on myös merkkivuosi edessä tulee 15 vuotta taivalta tammikuun 4. päivänä kerhon perustamisesta. Niinpä yhtenä perustajajäsenenä Pola-kerhossa ajattelin luoda pienen katsauksen kuluneisiin vuosiin kerhon historiassa. Liikennöinti CB-bandeilla 1990 alkupuolella oli aktiivista, kun internet ja kännykät eivät vieneet ihmisten aikaa. Aina löytyi juttuseuraa kanavilta. Seutukunnalla oli aiemmin vaikuttanut Aslakerho, mutta toiminta oli loppunut.

Tilausta uudelle kerholle siis oli ja päätettiin tunnustella uuden perustamista. Aktiiveja löytyi yllättävän paljon kuin myös kannatusta kerhon perustamiselle. Marraskuussa 1991 kutsuin innokkaita koolle Isomäen kylän Tammelaan ja ilmapiiri oli sähköisen innostava. Koolla oli seuraavat LA-tunnukset: Justeeri, Pikku-Kalle, Kapu, Piispa, Pastori, Mylläri, Mela ja Päivänsäde, ehkä joku muukin. Yhteistuumin päätimme perustaa kerhon ja pidimme perustavan kokouksen Ähtärin Osuuspankin kerhohuoneella 4.1.1992. Siitä kerhon toiminta lähti käyntiin. Saimme kaupungilta Vääräkosken entisen opettajan asuntolan kerhohuoneeksi, jossa pidimme kokoukset, pikkujoulut alkuvuosina ja kokoonnuimme viikollakin tarinoimaan nokittain. Päätettiin julkaista myös jäsenlehti, joka onkin oma tarinansa.

 

Leiriasema töysän tähtitornilla